Kirjallisuusessee - Kärpästen herra 2. versio

"Vastuuttoman vallankäytön rajattomat mahdollisuudet"

William Couldingin 1954 julkaisema teos Kärpästen herra (The Lord of the Flies) on Nobel-palkittu teos, joka herättää vielä nykyäänkin keskustelua ihmisluonteen psykologisesta laadusta. Kirja kertoo kuinka joukko englantilaisia koulupoikia joutuu lento-onnettomuudessa autiolle Tyynenmeren saarelle. Pojat yrittävät pitää yllä järjestystä niin kuin aikuiset ovat organisoidussa yhteiskunnassa heille opettaneet, mutta mitä kauemmin he joutuvat viettämään saarelle keskenään, sitä helpommin sivistys tuntuu heistä kaikkoavan.

Heti saarelle jouduttuaan yksi asia on kuitenkin pojille selvää: He tarvitsevat johtajan ja johtajan lisäksi tietenkin paljon sääntöjä. Näinhän heille on aina aikuisten hallitsemassa maailmassa opetettu. Pojat äänestävät demokraattisesti johtajakseen 12-vuotiaan pojan Ralphin. Ralphin ohella alempaan johtoasemaan nousee Jack Merridew, joka on tottunut omaan johtajuuteensa kuoropoikien keskuudessa. Näin poikajoukkoon syntyy nopeasti tarkka hierarkia. Ralph on johtaja. Hänen jälkeensä Jack on arvoasteikossa seuraavana ja muut isot pojat Jackin jälkeen. Alimmaisena tässä vallan pyramidissa ovat pienet pojat eli tenavat. Kokonaan pyramidin ulkopuolelle tuntuvat jäävän pojat Possu ja Simon, jotka ovat yleisesti halveksitussa asemassa erilaisuutensa takia. Ralph löytää kuitenkin Possulta ja Simonilta tarvitsemaansa tukea johtajuuden vaativiin odotuksiin.

Poikien vietettyä saarella pidemmän aikaa alkaa yhteishenki rakoilla. Ralph ja Jack riitaantuvat, minkä seurauksena pojat jakaantuvat kahteen leiriin. Myöskään sääntöjä ei enää noudateta. Ralph pitää tärkeimpänä asiana pelastumista ja merkkitulen ylläpitämistä, Jack taas metsästämistä ja saaren salaperäisen pedon surmaamista. Vähitellen pojat siirtyvät Ralphin leiristä Jackin luokse, kunnes jäljellä ovat Ralphin lisäksi Possu, Simon ja muutama tenava.

Ralphin ja Jackin johtamistavat poikkeavat toisistaan monessa suhteessa. Ralph vetoaa vaikeassa tilanteessa aina sääntöihin, omaan auktoriteettiinsa johtajana ja yhteiseen etuun. Jack taas pyrkii suostuttelemaan toisia puolelleen sanktioiden avulla, esimerkiksi lupaamalla lihaa ja juhlia, tai vastaavasti uhkaamalla väkivallalla ja pedolle syötetyksi joutumisella. Molemmilla pojilla yhteisenä keinona on hyötyihin ja haittoihin vetoaminen, motiivit vain ovat erilaiset. Ralph pyrkii toiminnallaan saarelta pois pääsyyn, Jack taas oman johtajuutensa vahmistamiseen. Myös ryhmäpaineen vaikutus on selkeästi havaittavissa. Juuri ryhmäpaineen ja toisten esimerkin ansiosta Jackin on aluksi vaikeaa saada muut puolelleen, mutta kun muutama poika vaihtaa leiriä, loput seuraavat perässä. Ilmeisesti alle 12-vuotiasiin poikiin vetoaa Jackin toteuttama palkitseminen ja pelotteleminen, koska Jack pääsee lopulta tässä valtataistelussa voitolle.

Pojat kuvailivat kirjan alussa saarta paratiisiksi ilman aikuisia, mutta he huomaavatkin pian pimeän viidakon pelottavuuden, saaren yksinäisyyden ja pedon tuomat kauhut. Myös lukija saattaa aistia pedon läsnäolon iltanuotion liepeillä. Poikien pedon pelosta on erotettavissa jopa alkeellisen uskonnon piirteitä, kuten uhraamista. Poikien lapsenomainen pelko tarttuu! Kirja ansaitseekin kaiken saamansa huomion psykologisen kiinnostavuuden osalta.

Jackin vallan jalkoihin jäävä Ralph, sekä muiden syrjimät Possu ja Simon herättävät lukijan myötätunnon. Kirjan aikana Ralphin johtamisen taso heikkenee, kun Ralphilla alkaa ilmetä vaikeuksia pitää ajatuksiaan johdonmukaisina ja selkeinä. Tähän kirja ei tarjoa syytä, mikä saataa hämmentää ja jäädä mietityttämään lukijaa. Syy Ralphin ajattelun sekavoitumiseen saattaa olla esimerkiksi koko Robinson Crusoemaisen tilanteen mahdottomuus. Simon ja Possu taas joutuvat väkivaltaisen kuoleman kohteiksi toisten poikien johdosta, Simon tapaturmaisemmin pimeänä ja hurmoksisena juhlailtana, ja Possu tarkoituksen mukaisemmin tähdätyn kivivyöryn alle. Kirjasta ei löydy yhtä selkeästi inhokki-hahmoja kuin sympatiapisteiden keräilijöitä. Jack ja pienempiä poikia kiusaava Robert saattavat välillä nostaa toiminnallaan lukijan vihan pintaan, mutta jos heitä verrataan muihin poikiin he vain karistelevat sivistyksen, itsehillinnän ja tiimityön rippeet itsestään muita nopeammin.

Kirjan tarina viestii siitä, miten ihmisen eläimelliset vaistot heräävät tällaisessa selviytymistilanteessa. Ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin, jota vahvan johtajan on helppo hallita.

Kirjallisuusessee - Kärpästen herra

 

"Vastuuttoman vallankäytön rajattomat mahdollisuudet"


William Couldingin 1954 julkaisema teos Kärpästen herra (The Lord of the Flies) on Nobel-palkittu teos, joka herättää vielä nykyäänkin keskustelua ihmisluonteen psykologisesta laadusta. Kirja kertoo kuinka joukko englantilaisia koulupoikia joutuu lento-onnettomuudessa autiolle Tyynenmeren saarelle. Pojat yrittävät pitää yllä järjestystä niin kuin aikuiset ovat organisoidussa yhteiskunnassa heille opettaneet, mutta mitä kauemmin he joutuvat viettämään saarelle keskenään, sitä helpommin sivistys tuntuu heistä kaikkoavan.

Heti saarelle jouduttuaan yksi asia on kuitenkin pojille selvää; he tarvitsevat johtajan ja johtajan lisäksi tietenkin paljon sääntöjä. Näinhän heille on aina aikuisten hallitsemassa maailmassa opetettu. Pojat äänestävät demokraattisesti johtajakseen 12-vuotiaan pojan Ralphin. Ralphin ohella alempaan johtoasemaan nousee Jack Merridew, joka on tottunut omaan johtajuuteensa kuoropoikien keskuudessa. Näin poikajoukkoon syntyy nopeasti tarkka hierarkia. Ralph on johtaja. Hänen jälkeensä Jack on arvoasteikossa seuraavana ja muut isot pojat Jackin jälkeen. Alimmaisena tässä vallan pyramidissa ovat pienet pojat eli tenavat. Kokonaan pyramidin ulkopuolelle tuntuvat jäävän pojat Possu ja Simon, jotka ovat yleisesti halveksitussa asemassa erilaisuutensa takia. Ralph löytää kuitenkin Possulta ja Simonilta tarvitsemaansa tukea johtajuuden vaativiin odotuksiin.

Poikien vietettyä saarella pidemmän aikaa alkaa yhteishenki rakoilla. Ralph ja Jack riitaantuvat, minkä seurauksena pojat jakaantuvat kahteen leiriin. Myöskään sääntöjä ei enää noudateta. Ralph pitää tärkeimpänä asiana pelastumista ja merkkitulen ylläpitämistä, Jack taas metsästämistä ja saaren salaperäisen pedon surmaamista. Vähitellen pojat siirtyvät Ralphin leiristä Jackin luokse, kunnes jäljellä ovat Ralphin lisäksi Possu, Simon ja muutama tenava.

Ralphin ja Jackin johtamistavat poikkeavat toisistaan monessa suhteessa. Ralph vetoaa vaikeassa tilanteessa aina sääntöihin, omaan auktoriteettiinsa johtajana ja yhteiseen etuun. Jack taas pyrkii suostuttelemaan toisia puolelleen sanktioiden avulla, esimerkiksi lupaamalla lihaa ja juhlia, tai vastaavasti uhkaamalla väkivallalla ja pedolle syötetyksi joutumisella. Molemmilla pojilla yhteisenä keinona on hyötyihin ja haittoihin vetoaminen, motiivit vain ovat erilaiset. Myös ryhmäpaineen vaikutus on selkeästi havaittavissa. Juuri ryhmäpaineen ja toisten esimerkin ansiosta Jackin on aluksi vaikeaa saada muut puolelleen, mutta kun muutama poika vaihtaa leiriä, loput seuraavat perässä. Ilmeisesti alle 12-vuotiasiin poikiin vetoaa Jackin toteuttama palkitseminen ja pelotteleminen, koska Jack pääsee lopulta tässä valtataistelussa voitolle.

Pojat kuvailivat kirjan alussa saarta paratiisiksi ilman aikuisia, mutta he huomaavatkin pian pimeän viidakon pelottavuuden, saaren yksinäisyyden ja pedon tuomat kauhut. Myös lukija saattaa aistia pedon läsnäolon iltanuotion liepeillä. Poikien pedon pelosta on erotettavissa jopa alkeellisen uskonnon piirteitä, kuten uhraamista. Poikien lapsenomainen pelko tarttuu! Kirja ansaitseekin kaiken saamansa huomion psykologisenkiinnostavuuden osalta. Jackin vallan jalkoihin jäävä Ralph, sekä muiden syrjimät Possu ja Simon herättävät lukijan myötätunnon.

Kirjan tarina viestii siitä, miten ihmisen eläimelliset vaistot heräävät tällaisessa selviytymistilanteessa. Ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin, jota vahvan johtajan on helppo hallita.

Äidinkielen elokuvatehtävä 2

Millainen on elokuva-arvostelu?

Mitä arvioidaan?

Leffa-arvosteluissa otetaan monipuolisesti kantaa niin lisätehosteisiin, juonenkulkuun kuin näyttelijäsuorituksiinkin.

Tekstin tyyli

Tekstit ovat hyvin vapaatyylisiä, mutta elokuvista tuodaan esille sekä hyvät että huonot puolet. Tyyli riippuu kuitenkin pitkälti arvostelijasta ja eri arvostelijoiden arvostelut samasta elokuvasta voivat poiketa toisistaan paljonkin.

Elokuvasanasto

Arvostelujen sanasto saattaa olla osittain niin monimutkaista ja sisältää niin paljon viitaukisia erilaisiin tyyleihin ja elokuviin, että asiaan perehtymättömältä saattaa jäädä useita lauseita kokonaan ymmärtämättä.

Elokuvien sisältö

Elokuvien sisällöstä kerrotaan lähinnä juonen alkua, joten arvosteluja voi lukea pelkäämättä spoilatuksi tulemista.

Äidinkielen elukuvatehtävä

Käsikirjoitus voi näyttää tältä

http://mediametka.fi/uploads/kasikirjoitusmalli.pdf

Kohtaus 1. INT

kuva 1      Tyhjä eteinen, lattialla on kenkiä sekä paljon postia.

kuva 2      Oven kahva kääntyy, kuuluu hiljaisia ääniä ja rapinaa.

                 Ovi avautuu raolleen ja ovesta pilkistää mustaan huppuun

                 puettu pää.

Varas1: Ei ketään kotona!

kuva 3      Kaksi varasta astuu eteiseen ja kompastelee kenkiin.

Varkaat: Auts! Älä töni! Uuh!

Kohtaus 2. INT

kuva 1        Varkaat seisovat olohuoneessa keskellä antiikkihuonekaluja.

kuva 2        Lasivitriinikaappi on pullollaan hopeaa.

kuva 3        Puhelin soi.

kuva 4        Varkaat jähmettyvät paikoilleen ja tuijottavat puhelinta.

Varas2: Ei vastata!

 

Omaa jatkoa:

Kohtaus 3. EXT

Kuva 1 Nainen kävelee kadulla puhelin korvallaan. Puhelimen hälytysääni. Kokokuva.

Kuva 2 Nainen saapuu kadunreunaa. Katsoo oikealle ja vasemmalle, ja lähtee ylittämään katua. Puhelin tuuttaa edelleen. Laajapuolikuva.

Kuva 3 Nainen astuu toiselle jalkakäytävälle. Kokokuva.

Kuva 4 Nainen nostaa puhelimen korvaltaan ja sulkee sen. Tyytymätön ilme. Puolilähikuva.

Kohtaus 4. INT

Kuva 1 Puhelimen pirinä lakkaa. Varkaat huokaisevat helpotuksesta ja rentoutuvat. Puolilähikuva

Kuva 2 Varkaat sulkevat etuoven perässään.

Kuva 3 Tyhjä eteinen, lattialla on kenkiä sekä paljon postia. (kohtaus 1. INT kuva 1)

Novellikokoelma

Stephen King: Auringonlaskun jälkeen

Kirjoittanut: Alli Tanhola

Tammi, 2010
Alkuteos: Just After Sunset (Schribner, 2008)
Kääntäjä: Ilkka Rekiaro
Sivuja: 392

MIKSI: En ole aikaisemmin lukenut kauhukirjallisuutta, joten nyt oli korkea aika kokeilla. King on maineikas kirjailija, mikä osaltaan houkutteli minut valitsemaan juuri kyseisen novellikokoelman. Myös kirjan ulkoasu on modernilla tavalla houkutteleva.

LYHYESTI: ”Auringonlaskun jälkeen” on 14 novellin kokoelma, joka pitää sisällään monen tyylisiä kauhukertomuksia. Esimerkiksi novellissa ”New York Times erikoishintaan” päähenkilö saa puhelinsoiton tuonpuoleisesta toissapäivänä kuolleelta mieheltään. ”Heidän jättämänsä tavarat” taas kertoo, kuinka erään vakuutusyhtiön työntekijän asuntoon alkaa yllättäen ilmestyä hänen WTC-iskuissa kuolleiden työystäviensä tavaroita.

FIILIS: Kukaan tuskin tulee menettämään yöuniaan tämän kirjan takia. Vaikka jännitystä löytyikin, perinteiset kauhujutut jäivät vähemmälle. King kuvaa novellien miljöitä arkisina, mutta persoonallisella otteellaan. Kyseinen arkisuus nostaakin kirjan todentuntuisuuden lähes karmivalle tasolle. Novellin juonet olivat mielikuvituksellisia, mutta melko hillittyjä ja jokainen novelli sopii kirjan kokonaisuuteen. Pienennä miinuspuolena se, että osa novelleista tuntui jäävän ikään kuin pintaraapaisuiksi jostakin jännittävämmästä, kenties lyhyytensä vuoksi, eikä tarinaan päässyt kunnolla sisälle ennen kuin se olikin jo lopussa.

Kirjan lopussa King kertoo novelliensa ideoinnista, mikä on mielenkiintoista luettavaa.. Esimerkiksi "Harveyn uni" -novellin King kertoo keksineensä omasta unestaan ja tarkemmin sanottuna, vain tulkanneen sen paperille.

Kaiken kaikkiaan kirja oli hyvin miellyttävä kokemus. Se on jännitystä, kauhua ja fantasiaa juuri sopivassa suhteessa!

MUUTA: Stephen King kertoo kirjastaan.
 http://www.youtube.com/watch?v=0Oj9VqAWiZI

LAINAUS: "Pian suden nähtyään David näki pientareella Budweiser-tölkin. Hän oli aika varma, että se oli sama tölkki, jota hän oli potkinut edellään kunnes oli potkaissut sen tien sivuun pensaikkoon. Siinä se nyt kuitenkin oli alkuperäisellä paikallaan... koska hän ei ollut tietenkään alun perinkään potkaissut sitä. Havainnot eivät ole koko totuus, Willa oli sanonut, mutta havainnot yhdistettyinä odotuksiin? Niistä voisikin jo leipoa mielessään rusinapullan.
     Hän potkaisi tölkin pensaikkoon, ja kun he olivat kulkeneet vähän matkaa, hän katsoi taakseen, ja siellä se taas oli, samassa paikassa."

TÄHDET: ***

Työkirja s.22 teht.5

Ravistettava ennen käyttöä

Olemme menossa Ateneumiin Helene Schjerbeckin näyttelyyn, sillä Äiti pitää erilaisista taidemuodoista, muttei ehdi kotoa kuin satunnaisiin paikkakunnalla pidettyihin konsertteihin. Janne taas, veljeni, lähti kuskiksi ja siksi, että pääsee käväisemään skeittikaupassa. Minä taas, Sanni, istun takapenkillä vain siitä ilosta, että pääsen sivistyksen pariin.

 Jos minulta kysytään, niin Jannen olisi pitänyt kääntyä edellisestä liittymästä. ”H******n tietyöt!” Hän kiroaa. Äiti yrittää rauhoitella häntä, mutta olemme menossa auttamatta väärään suuntaan. Luulisi, että kaikki tiet vievät Helsinkiin.

Janne kääntää auton levähdyspaikalle ja nousee Äidin kanssa tutkimaan karttataulua. Itse en viitsi nousta. Muistelen miten innossaan kaikki olivat vielä aamulla. ”Nyt lähdetään Helsinkiin!” Janne huudahti tuolloin innoissaan käynnistäessään autoa samalla, kun radiossa soi Apulannan Ravistettava ennen käyttöä. Nyt mietin miten osuvasti se sattuikaan.

Äiti istuu takaisin pelkääjän paikalle ja Janne pian hänen jälkeensä kuskinpenkille. ”Nyt ollaan kartalla!” Äiti ilmoittaa minulle innoissaan samalla kun Janne ajaa takaisin tielle. ”Tuntuu, että tekijä unohti otsaan kirjoittaa: Ravistettava ennen käyttöä”, hyräilen takapenkiltä hiljaa.

Dekkari arvostelu

 Lammaslauma kylämysteerin jäljillä

”Eilen hän oli vielä terve.” Näillä sanoilla alkaa   Leoni Svannin kirja Murha laitumella, kun Irlantilaisen pikku kylän, Glennkillin niityltä, josta lammaslauma löytää paimenensa George Glennin kuolleena lapio rinnassaan. Maailman viisaimmat lampaat päättävät selvittää murhan ja tuoda jutun päivän valoon, olihan Georgella tapana lukea niille ääneen rikosromaaneja. Murhaaja palaa aina rikospaikalle, mutta pian kaikki kyläläiset ilmestyvät laitumelle. Voiko kokonainen kylä olla syyllinen? Kuka on susi lampaan vaatteissa?

Murha laitumella lähestyy perinteistä dekkaria lampaiden näkökulmasta, mikä tekee dekkarista aivan toisella tavalla jännittävän ja mielenkiintoisen. Lampaiden ajatuksenjuoksu kulkee eri polkuja kuin tavanomaisessa dekkarissa ja arkipäiväiset sanat saavat lampaiden pohdinnan tuloksena mitä hauskimpia merkityksiä. Lampaiden ajattelumaailma on suorastaan lapsenomaisentuntuinen ja niinhän sanotaan, että totuus tulee lasten suusta, mutta tällä kertaa kyse onkin lampaista. Hyvänä vastapainona lampaiden omaperäisyydelle, myös kyläläisten näkökulma asiaan tuodaan selvästi esille lampaiden salaa kuuntelemiensa keskustelujen ansiosta. Teos on psykologisesti taitavasti toteutettu ja se saa pohtimaan ihmisten ajatuksenkulun järkevyyttä. Ei siis ihme, että Swann on opiskellut filosofiaa ja psykologiaa. Niin kuin kirjassa sanotaan; ”Ei ole helppoa sanoa, mikä on viisasta ja mikä ei.”

Hauskojen sanamuunnosten ja lampaantoilailujen joukkoon mahtuu kyllästymiseen asti seikkaperäisesti kuvailtua laiduntamista ja hitaasti eteneviä kohtauksia. Lampaan elämä ei ole kummoista. Kirja alkaakin edetä vauhdikkaammin vasta lopussa, jossa palaset loksahtelevat kohdelleen niin tarinassa kuin lukijan päässäkin. Noista ahaa- elämyksistä huolimatta dekkarin luettuaankaan ei voi olla täysin varma kuinka kyseiseen lopputulokseen oikein päädyttiinkään.

Ensivaikutelma teoksesta on hauska ja jännittävä, mutta alkuviehätyksen kadottua tylsistymiseltä tuskin pystyy välttymään. Lopussa, kun tapahtumat alkavat vyöryä omalla painollaan, voi tuntea, kuinka alkuviehätyksen tunteet heräävät taas. Teos on kaiken kaikkiaan hyvin kiehtova, mutta juonen eteneminen on takkuista ja kokonaisuus jää vajaantuntuiseksi ja palasista kasatuksi kenties siksi, että tapahtumia käsitellään vuorollaan monen lampaan näkökulmasta, eikä yksittäistä päähenkilöä ole.Teoksen taiteellinen arvo ei siis kohoa niin korkealle, kuin kirjan aineksilla olisi ollut mahdollista saavuttaa.

Murha laitumella (2007) on Lammasdekkari- sarjan ensimmäinen osa, jonka on suomentanut Helen Moster (alkuperäisteos Glennkill 2005).