"Vastuuttoman vallankäytön rajattomat mahdollisuudet"
William Couldingin 1954 julkaisema teos Kärpästen herra (The Lord of the Flies) on Nobel-palkittu teos, joka herättää vielä nykyäänkin keskustelua ihmisluonteen psykologisesta laadusta. Kirja kertoo kuinka joukko englantilaisia koulupoikia joutuu lento-onnettomuudessa autiolle Tyynenmeren saarelle. Pojat yrittävät pitää yllä järjestystä niin kuin aikuiset ovat organisoidussa yhteiskunnassa heille opettaneet, mutta mitä kauemmin he joutuvat viettämään saarelle keskenään, sitä helpommin sivistys tuntuu heistä kaikkoavan.
Heti saarelle jouduttuaan yksi asia on kuitenkin pojille selvää; he tarvitsevat johtajan ja johtajan lisäksi tietenkin paljon sääntöjä. Näinhän heille on aina aikuisten hallitsemassa maailmassa opetettu. Pojat äänestävät demokraattisesti johtajakseen 12-vuotiaan pojan Ralphin. Ralphin ohella alempaan johtoasemaan nousee Jack Merridew, joka on tottunut omaan johtajuuteensa kuoropoikien keskuudessa. Näin poikajoukkoon syntyy nopeasti tarkka hierarkia. Ralph on johtaja. Hänen jälkeensä Jack on arvoasteikossa seuraavana ja muut isot pojat Jackin jälkeen. Alimmaisena tässä vallan pyramidissa ovat pienet pojat eli tenavat. Kokonaan pyramidin ulkopuolelle tuntuvat jäävän pojat Possu ja Simon, jotka ovat yleisesti halveksitussa asemassa erilaisuutensa takia. Ralph löytää kuitenkin Possulta ja Simonilta tarvitsemaansa tukea johtajuuden vaativiin odotuksiin.
Poikien vietettyä saarella pidemmän aikaa alkaa yhteishenki rakoilla. Ralph ja Jack riitaantuvat, minkä seurauksena pojat jakaantuvat kahteen leiriin. Myöskään sääntöjä ei enää noudateta. Ralph pitää tärkeimpänä asiana pelastumista ja merkkitulen ylläpitämistä, Jack taas metsästämistä ja saaren salaperäisen pedon surmaamista. Vähitellen pojat siirtyvät Ralphin leiristä Jackin luokse, kunnes jäljellä ovat Ralphin lisäksi Possu, Simon ja muutama tenava.
Ralphin ja Jackin johtamistavat poikkeavat toisistaan monessa suhteessa. Ralph vetoaa vaikeassa tilanteessa aina sääntöihin, omaan auktoriteettiinsa johtajana ja yhteiseen etuun. Jack taas pyrkii suostuttelemaan toisia puolelleen sanktioiden avulla, esimerkiksi lupaamalla lihaa ja juhlia, tai vastaavasti uhkaamalla väkivallalla ja pedolle syötetyksi joutumisella. Molemmilla pojilla yhteisenä keinona on hyötyihin ja haittoihin vetoaminen, motiivit vain ovat erilaiset. Myös ryhmäpaineen vaikutus on selkeästi havaittavissa. Juuri ryhmäpaineen ja toisten esimerkin ansiosta Jackin on aluksi vaikeaa saada muut puolelleen, mutta kun muutama poika vaihtaa leiriä, loput seuraavat perässä. Ilmeisesti alle 12-vuotiasiin poikiin vetoaa Jackin toteuttama palkitseminen ja pelotteleminen, koska Jack pääsee lopulta tässä valtataistelussa voitolle.
Pojat kuvailivat kirjan alussa saarta paratiisiksi ilman aikuisia, mutta he huomaavatkin pian pimeän viidakon pelottavuuden, saaren yksinäisyyden ja pedon tuomat kauhut. Myös lukija saattaa aistia pedon läsnäolon iltanuotion liepeillä. Poikien pedon pelosta on erotettavissa jopa alkeellisen uskonnon piirteitä, kuten uhraamista. Poikien lapsenomainen pelko tarttuu! Kirja ansaitseekin kaiken saamansa huomion psykologisenkiinnostavuuden osalta. Jackin vallan jalkoihin jäävä Ralph, sekä muiden syrjimät Possu ja Simon herättävät lukijan myötätunnon.
Kirjan tarina viestii siitä, miten ihmisen eläimelliset vaistot heräävät tällaisessa selviytymistilanteessa. Ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin, jota vahvan johtajan on helppo hallita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti