Työkirja s.22 teht.5

Ravistettava ennen käyttöä

Olemme menossa Ateneumiin Helene Schjerbeckin näyttelyyn, sillä Äiti pitää erilaisista taidemuodoista, muttei ehdi kotoa kuin satunnaisiin paikkakunnalla pidettyihin konsertteihin. Janne taas, veljeni, lähti kuskiksi ja siksi, että pääsee käväisemään skeittikaupassa. Minä taas, Sanni, istun takapenkillä vain siitä ilosta, että pääsen sivistyksen pariin.

 Jos minulta kysytään, niin Jannen olisi pitänyt kääntyä edellisestä liittymästä. ”H******n tietyöt!” Hän kiroaa. Äiti yrittää rauhoitella häntä, mutta olemme menossa auttamatta väärään suuntaan. Luulisi, että kaikki tiet vievät Helsinkiin.

Janne kääntää auton levähdyspaikalle ja nousee Äidin kanssa tutkimaan karttataulua. Itse en viitsi nousta. Muistelen miten innossaan kaikki olivat vielä aamulla. ”Nyt lähdetään Helsinkiin!” Janne huudahti tuolloin innoissaan käynnistäessään autoa samalla, kun radiossa soi Apulannan Ravistettava ennen käyttöä. Nyt mietin miten osuvasti se sattuikaan.

Äiti istuu takaisin pelkääjän paikalle ja Janne pian hänen jälkeensä kuskinpenkille. ”Nyt ollaan kartalla!” Äiti ilmoittaa minulle innoissaan samalla kun Janne ajaa takaisin tielle. ”Tuntuu, että tekijä unohti otsaan kirjoittaa: Ravistettava ennen käyttöä”, hyräilen takapenkiltä hiljaa.

Dekkari arvostelu

 Lammaslauma kylämysteerin jäljillä

”Eilen hän oli vielä terve.” Näillä sanoilla alkaa   Leoni Svannin kirja Murha laitumella, kun Irlantilaisen pikku kylän, Glennkillin niityltä, josta lammaslauma löytää paimenensa George Glennin kuolleena lapio rinnassaan. Maailman viisaimmat lampaat päättävät selvittää murhan ja tuoda jutun päivän valoon, olihan Georgella tapana lukea niille ääneen rikosromaaneja. Murhaaja palaa aina rikospaikalle, mutta pian kaikki kyläläiset ilmestyvät laitumelle. Voiko kokonainen kylä olla syyllinen? Kuka on susi lampaan vaatteissa?

Murha laitumella lähestyy perinteistä dekkaria lampaiden näkökulmasta, mikä tekee dekkarista aivan toisella tavalla jännittävän ja mielenkiintoisen. Lampaiden ajatuksenjuoksu kulkee eri polkuja kuin tavanomaisessa dekkarissa ja arkipäiväiset sanat saavat lampaiden pohdinnan tuloksena mitä hauskimpia merkityksiä. Lampaiden ajattelumaailma on suorastaan lapsenomaisentuntuinen ja niinhän sanotaan, että totuus tulee lasten suusta, mutta tällä kertaa kyse onkin lampaista. Hyvänä vastapainona lampaiden omaperäisyydelle, myös kyläläisten näkökulma asiaan tuodaan selvästi esille lampaiden salaa kuuntelemiensa keskustelujen ansiosta. Teos on psykologisesti taitavasti toteutettu ja se saa pohtimaan ihmisten ajatuksenkulun järkevyyttä. Ei siis ihme, että Swann on opiskellut filosofiaa ja psykologiaa. Niin kuin kirjassa sanotaan; ”Ei ole helppoa sanoa, mikä on viisasta ja mikä ei.”

Hauskojen sanamuunnosten ja lampaantoilailujen joukkoon mahtuu kyllästymiseen asti seikkaperäisesti kuvailtua laiduntamista ja hitaasti eteneviä kohtauksia. Lampaan elämä ei ole kummoista. Kirja alkaakin edetä vauhdikkaammin vasta lopussa, jossa palaset loksahtelevat kohdelleen niin tarinassa kuin lukijan päässäkin. Noista ahaa- elämyksistä huolimatta dekkarin luettuaankaan ei voi olla täysin varma kuinka kyseiseen lopputulokseen oikein päädyttiinkään.

Ensivaikutelma teoksesta on hauska ja jännittävä, mutta alkuviehätyksen kadottua tylsistymiseltä tuskin pystyy välttymään. Lopussa, kun tapahtumat alkavat vyöryä omalla painollaan, voi tuntea, kuinka alkuviehätyksen tunteet heräävät taas. Teos on kaiken kaikkiaan hyvin kiehtova, mutta juonen eteneminen on takkuista ja kokonaisuus jää vajaantuntuiseksi ja palasista kasatuksi kenties siksi, että tapahtumia käsitellään vuorollaan monen lampaan näkökulmasta, eikä yksittäistä päähenkilöä ole.Teoksen taiteellinen arvo ei siis kohoa niin korkealle, kuin kirjan aineksilla olisi ollut mahdollista saavuttaa.

Murha laitumella (2007) on Lammasdekkari- sarjan ensimmäinen osa, jonka on suomentanut Helen Moster (alkuperäisteos Glennkill 2005).